Syvällistä itsetutkiskelua.

Kauan on aikaa kulunut viime kerrasta, nyt ajattelin iltani kuluksi kirjoittaavähän elämästäni näin yleensä ja tämän päivän kuulumisista.
Luin vanhoja tekstejäni ja paljon on elämä voinut muuttua muutamassa vuodessa. Koko elämäni tähän saakka on ollut oikeastaan yhtä suurta muutosta tähän pisteeseen jossa olen nyt.
Sekopäistä, sekalaista ja ongelmaa ongelman perään.
En pelkää kertoa elämästäni, enemmän pelkään elämääni.
Jos olet lukenut blogiani aikaisemmin, tiedät että olen käynyt koulua ja ollut olevinani onnellinen elämässäni. Nyt kun tarkastelen taaksepäin elämääni, en oikestaan tiedä onko siinä ollut ikinä mitään hyvää, ei ainakaan mitään pysyvää.
Sanoisin että perustarina ihmisestä jonka elämä on pelkkää henkistä tuskaa ja jatkuvaa muiden ihmisten mielyttämistä siinä toivossa että edes joku jäisin pysyvästi. 23 vuoden aikana näin ei kuitenkaan koskaan ole tapahtunut. On ollut ihmisiä, sukulaisia, omia ja muilta lainattuja, jotka ovat aika ajoin pitäneet minua kasassa  tarpeen vaatiessa. Mutta ei yhtään, jota voisi kutsua aidoksi ihmissuhteeksi kahden ihmisen välillä. Yhteydenpitoa kun tarvitsee jotakin tai kun ei yksinkertaisesti enää jaksa elää täysin yksin.
Uskon olevani vahva ihminen tai oikeastaan tiedän olevani, olen kasvanut lapsesta saakka ilman oikeita vanhempiani, sijaisperheessä ja sen jälkeen lukuisissa nuoriso- ja koulukodeissa. Ympärillä on aina ollut ihmisiä jotka ovat huolehtineet minusta, koska se on ollut heidän työtään, ei sen takia, etytä he todella välittäisivät. Paikkoja ja ihmisiä on ollut vuosien varrella niin paljon ettn edes muista puolia ihmisistä joiden kanssa olen joutunut olemaan kanssakäymisissä elämäni varrella.
Yhteiskunnassa minut nähdään ulkopuolisena, syrjäytyneenä ja todennäköisesti melko turhana tapauksena. Olen tällä hetkellä työtän, olen koko elämäni kärsinyt vakavasta masennuksesta ja turvattomuuden tunteesta, olen koko elämäni tuntenut olevan jokaisen ihmisen silmissä täysin ulkopuolinen, ihmiset antavat minulle pieniä hetkiä elämästään ja jatkavat sitten matkaa, huolimatta siitä, kuinka kovasti haluaisin pitää heitä vielä edes hetken. Jokaisen ihmisen elämässä minä olen se ulkopuolinen ja elän vain omassa päässäni. Joskus tuntuu että olen olemassa yksin, vain itselleni, ilman että kukaan edes haluaa yrittää päästä osaksi elämääni. Olen tehnyt lukuisia virheitä, elänyt kuin en välittäisi kenestäkään, mutta olen myös aina halunnut vain parasta kaikille ihmisille. Teen asioita ajattelematta niitä etukäteen ja kärsin jälkeenpäin teoistani ja toivon voivani parantaa kaiken. Haluan kaikille vain parasta vaikka en aina osaa toimia sen mukaan. Mutta rehellisesti uskallan ainakin väittää yrittäneeni toimia oikein.
Olen tottunut tulemaan toimeen yksin, omillani ilman kenenkään apua, mutta välillä asiat tuntuvat ylitsepääsemättömän vaikeilta jopa minulle. Jos kerron tunteistani jollekin ihmiselle, saan vastauksesi: Olet vahva, olet aina pärjännyt, kyllä sinä osaat ja pystyt.
Olen vahva ja jaksan, mutta jos en enää jaksakaan, ei ole ketään joka sitä uskoisi. Olen kokenut uskomatonta tuskaa ollessani ulkopuolinen minulle lähimpien ihmisten elämässä ja pelkään että en ikinä löydä elämääni mitään mihin voisin luottaa täysin ja mikä antaisi minulle voimaa. Tuntuu että olen unohtanut minut ja olen keskittynyt vain etsimään mitä tahansa mikä voisi kestää..
Tällä hetkellä elämääni on tulossa suurempi muutos kuin milloinkaan aiemmin, heinäkuussa, jos kaikki menee hyvin, minulle syntyy poika. Se on lähiaikoina ollut ainoa asia joka on auttanut minua jaksamaan. Haluan olla paras mahdollinen äiti pojalleni enkä halua hänen ikinä joutuvan kärsimään selittämätöntä tuskaa menneistä asioista sisällään. Haluan antaa hänelle kaiken mahdollisen ja auttaa häntä elämään parasta mahdollista elämää minun kanssani. Tuntuu raskaalta elää yksin tämän asian kanssa ja kantaa niin valtavaa vastuuta jonkun muun ihmisen elämästä, mutta uskon että jos joku, niin minä pystyn siihen.
Toivon että elämä muuttaa suuntaansa parempaan tässä vaiheessa ja pystyn olemaan kaikkea sitä mitä mielessänikin kuvittelen pystyväni.